Avoin työhakemus

Kirjoituspesti sivuilla Tukilinjan on loppu,

joten nyt tulee jo hoppu,

minun etsiä pian uutta

työn tekemisen mahdollisuutta.

Syksyksi mä kaipaisin,

toisen täytteen päivihin,

siksi tässä heitänkin

työnantajille yhden pienen kysymyksen

ja hältä tiedustelen;

Hyvä työnantaja.

Sinä arvoisa.

Mitä minun vielä osattava,

Jos on elämänkokemusta

Ja kaksi tutkintoa?

Olenhan psykologi,

myös yhteiskuntatieteidenkin maisteri

sekä kartoittaja esteettömyyden.

lisäksi pian tuttuja mulle ovat koukerot työllisyyden,

kun koordinaattoriksi valmistun tammikuussa

pohtimaan, pärjäisikö henkilö ammatissa aivan muussa.

Silti on työn saanti minulle vaikeaa,

saanko ollenkaan,

vaikka näillä aloilla podetaan

 työvoimasta pulaa huutavaa.

Voiko kaikki johtua vain vammaisuudesta,

siis työnantajalle asiasta ihan uudesta.

Vai onko kyse ajattelusta,

ettei tuottavaan työhön olisi musta,

enkä siis aikaan saisi tulosta?

Jos tällainen luulo sinulla nyt on,

olen minä silloin sinulle tuntematon.

Haluan osoittaa vääräksi tuon epäilyksen,

Kun sinä työnantaja vain suot

Minulle siihen mahdollisuuden,

näin myös oman imagosi aivan uudelle tasolle tuot.

Uuteen työhön olen valmis jälkeen pienen loman.

silloin otan ajan aivan oman,

mutta senkin vietän kuntoillen,

uiden ja jumpaten

tuolla puistossa kruunujen,

sylissä Itä-Suomen ja harjumaisemien.

Jälkeen sen,

toivon, että otat minuun yhteyden,

mieluiten sähköpostitellen.

tietoni löydät kautta näiden kotisivujen.

Voin tulla haastatteluun,

sitten vaikka jo lopussa elokuun.

Kirjoittanut Janna Maula heinäkuussa 2017

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Ammattiin opiskelun ja vakiuisen työn merkitys

 Liikun pyörätuolilla ja tarvitsen toimissani melko paljon ulkopuolista apua. Nyt olen aikuinen nainen, mutta jo lapsesta asti olen ollut hyvin aktiivinen, monessa mukana oleva ja eteenpäin pyrkivä. Sellainen olen edelleenkin. Vamma ei ole koskaan ollut minulle este asioiden tekemiseen. Se on vain yksi minuun kuuluvista ominaisuuksista, joka välillä päätöksiä tai ratkaisuja tehdessä on pakko ottaa huomioon.

Minulle oli peruskoulun yläasteella täysin selvää, että jatkan opiskelua oppivelvollisuuden jälkeen ja hankin ammatin. Jatkoin opiskelua lukiossa, koska ammattikoulusta ei löytynyt yhtään kiinnostavaa, mutta myöskään vaikeavammaisuuteni vuoksi minulle mahdollista alaa tai ammattia. No, onneksi pidän opiskelusta ja sainhan lukiossa aikaa miettiä, miksikä haluan isona ja mikä on minulle realiteetit huomioon ottaen oikeasti mahdollista. Tässä vaiheessa vammakin oli pakko mielestäni huomioida, halusi sitä tai ei.

On myönnettävä, että joskus olen tuntenut itseni ulkopuoliseksi yhteisöstä tai yhteiskunnasta. Ajattelin silloin, etten voi laajassa mittakaavassa vaikuttaa edes omiin asioihini tai siihen mitä itse haluaisin tehdä ja kuinka oman elämäni sujuvan, puhumattakaan siitä mitä ympäröivässä yhteiskunnassa tapahtuu. Miten niihin tapahtumiin sitten voisi vaikuttaa tai osallistua. Ammattiin opiskelu on tärkeää paitsi pätevyyden ja ammattitaidon saamisen kannalta, mutta myös siksi, että sen kautta vasta tunsin itseni täysivaltaiseksi yhteiskunnan jäseneksi. Nyt minulla on koulutus ammattiin, olen osa työvoimaa, kuulun osaksi jotakin ja voin osoittaa papereiden perusteella olevani pätevä nimenomaan tiettyyn tehtävään tai työhön. Voin siis ansaita oman toimeentuloni tuntien itseni myös merkitykselliseksi, koska ammatillisen koulutukseni kautta minulla on mahdollisuus antaa oma työpanokseni yhteiskunnalle.

Olin aina ajatellut, että haluaisin vammastani huolimatta voida jotenkin auttaa tai tukea ihmisiä. Niinpä päädyin lukion jälkeen yliopistoon lukemaan sekä psykologiaa että sosiaalitieteitä. Ne molemmat kiinnostivat minua paljon ja toisaalta olin kuullut, että psykologina ja/tai sosiaalityöntekijänä sinulle kyllä töitä riittäisi. Nyt minulla on kaksi maisterin tutkintoa suoritettuna (PsM ja YTM), jotka antavat minulle sekä psykologin että sosiaalityöntekijän pätevyyden / ammatin, mutta vakituista työtä sitkeästä hakemisesta ja näillä aloilla vallitsevasta työvoimapulasta huolimatta en vain ole saanut. Miksi näin? Missä vika? Asenteissako?

On asia erikseen, kuinka helppo vammaisena on saada töitä, varsinkin näinä korkean työttömyysasteen aikoina. Mutta kaikille tulee suoda tunne täysivaltaisuudesta yhteiskunnassamme, jonka ammattipätevyyksien ohella opiskelu minulle on antanut. Niin sanottuja pätkätöitä ajoittain löytyy kursseilta, leireiltä ja joistakin projekteista. Toisaalta nekin ovat usein löytyneet hyvien verkostojen ja oman valtavan aktiivisuuden kautta. Olen tuntenut oikeita ihmisiä, ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja uskaltanut avata suuni. Vakituisenkin työn uskon vielä löytyvän, kunhan jaksaa olla aktiivinen, uskoa ja markkinoida itseään.

Kirjoittanut Janna Maula

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------